Eläkkeelle siirtyjän tunnemyrsky - vapaus ja unelmointi
Eläkkeelle siirtyminen on iso muutos elämässä. Eläkeaika on uusi, ennen kokematon vaihe, joten ei ole ihme, jos se herättää suuria tunteita. Moni odottaa työrupeaman jälkeistä aikaa iloisin ehkä myös pelonsekaisin tuntein.
Eläkkeelle siirtymisessä hämmästytti tunteiden monipuolisuus ja voimakkuus. Valmistauduin eläkeaikaan perusteellisesti, silti uusi elämänvaihe pääsi yllättämään tunnetasolla. Reaktiot olivat kuitenkin lähinnä positiivisia.
Ikääntyneenä koen tunteet vahvemmin kuin nuorempana, niitä on helpompi tunnistaa ja eritellä. Elo työelämän ulkopuolella on rauhallisempaa, on enemmän aikaa ajatella, ehkä se tuo syvällisyyden tuntemuksen.
Nyt kirjoitan kahdesta asiasta, vapaus ja unelmointi. Myöhemmin postaan muistakin fiiliksistä. Tarkkaan ottaen unelmointi ei ole tunne, mutta sisältää paljon tunteita ja liittyy kiinteästi eläköitymiseen, joten mielestäni se sopii mukaan.
Vapauden huuma
Vapaus on asia, jonka kokee heti eläkeajan alusta alkaen. Työ vie ajallisesti kolmasosan päivästä ja työ myös ohjaa ajatuksia. Tuntuu huikealta, kun aika on kokonaan omassa käytössä.
Kun nuorena naisena lähdin lähes vuoden pituiselle maailmanympärysmatkalle, tunsin sanoinkuvaamatonta vapautta. Maailma oli avoinna. Vatsassa nipisteli. Taskut olivat täynnä lentolippuja, viisumeja ja rokotustodistuksia, mikä lisäsi vapauden konkreettisuutta. Sama voimakas vapauden huuma valtaa minut, kun kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin jään eläkkeelle.
Tuntuu huikealta, kun aika on kokonaan omassa käytössä.
Eläköitymisestä on kulunut lähes vuosi. Koen edelleen vapauden huumaa. On kiva, kun voi olla pomo itselleen.
Vapaudella on myös kääntöpuolensa. Ajan kanssa liiallinen vapaus kääntyy itseään vastaan, jollei pidä varaansa. Vaatii itsekuria, jotta aika ei pelkästään sujahda ohi.
Eläkkeellä olen huomannut, miten paljon rakastan rutiineja, aamurutiinit ovat niistä tärkeimmät. Eläkeläisellekin on paikallaan sopiva aikataulutus, joka tuo ryhtiä päivään.
Unelmoinnilla ei ole yläikärajaa
Unelmoinnista on hyötyä eri ikävaiheissa mutta erityisen paljon siitä on apua, kun siirtyy eläkkeelle.
Unelma voi olla alkusysäys mielekkään ja omannäköisen eläkeajan löytämiseen.
Unelmointi
- helpottaa vastausten keksimistä kiperiin kysymyksiin
- auttaa havaitsemaan uusia ideoita ja pääsemään tavoitteisiin
- tuo lohtua apeisiin
hetkiin
- auttaa irrottautumaan arkihuolista
- antaa toivoa
- innostaa, rentouttaa ja lisää hyvää mieltä
Unelman toteutuminen tuottaa onnistumisen iloa.
Elämä ei kuitenkaan mene aina suunnitelmien mukaan. Arjessa voi tapahtua jotain sellaista, johon ei voi itse vaikuttaa, silti kannattaa unelmoida. Kun on useita pilvilinnoja, niin kriisitilanteessa niistä on hyötyä. Jos yksi suunnitelma kariutuu, "unelmaboksista" voi ottaa toisen, muuttuneeseen elämäntilanteeseen mahtuvan unelman.
Unelmat voivat olla suuria ja epärealistisia kuten lottovoitto tai ne voivat olla pieniä arkeen mahtuvia haaveita kuten suosikkikirjailijan uusimman teoksen lukeminen. Kaikkien unelmien ei edes tarvitse toteutua.