Kahden vuoden ulkosuomalaisuus

Kaksi vuotta sitten pakkasin elämäni ja muutin Viroon. Sain kuulla, että kyse on vain lyhyestä loikasta Suomenlahden yli tai palaan tuota pikaa takaisin. Todellisuudessa muutto on ollut paljon enemmän. Viron ja Suomen välillä on yllättävän paljon eroja niin kielessä kuin yhteiskunnassa. Muutto on ollut askel uuteen kulttuuriin, uudenlaiseen arkeen ja jatkuvaan oppimiseen. Muutto Viroon on ollut myös yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Muutto ulkomaille seniori-ikäisenä herätti lukuisia ajatuksia. Miten löytää oma paikka uudessa yhteiskunnassa? Varauduin ensimmäiseen yksinäiseen vuoteen, pohdin miten opin kielen ja miten muutto eroaa nuoruuden ulkomaan jaksoista. Näin jälkikäteen voin sanoa, että suunnitelmia kannattaa laatia etukäteen. Negatiivisetkin puolet on hyvä tiedostaa, mutta niitä ei kannata murehtia etukäteen, ei ainakaan liikaa.

Ulkosuomalaisuuteen liittyy sekä plus- että miinuspuolia. Siksi onkin erittäin tärkeää miettiä, miksi muuttaa ulkomaille. Kun haasteita pukkaa päälle useita yhtaikaa, on hyvä muistaa, miksi ylipäätään lähti tutusta ympäristöstä vieraaseen maahan.

Kauan sitten minut ryöstettiin heti alkumatkasta reppureissulla Buenos Airesissa. Olo oli niin surkea, että halusin palata takaisin Suomeen. Kun juttelin ystävän kanssa ja nukuin yön yli, kotiinpaluu ei enää tuntunutkaan niin hyvältä ajatukselta. On todellakin hyvä perustella itselleen, miksi tekee isoja elämänmuutoksia.

Kahden vuoden aikana en ole kertaakaan halunnut palata takaisin Suomeen, en edes niinä hetkinä, jolloin olen ollut väsynyt tai turhautunut. Alkuperäinen kotimaakaan ei ole ongelmista vapaa.

Toinen asuinvuosi eroaa selkeästi ensimmäisestä vuodesta. Aika tuo varmuutta sekä tekemiseen että kielen käyttöön. Tuntuu kivalta, kun joissakin asioissa jo tietää, miten klaarata tilanne. Ensimmäisenä vuotena oli enemmän ihastelua ja ihmettelyä. Uteliaisuus virolaiseen yhteiskuntaan on säilynyt, mutta omaan tapaan elää ja olla sekä liikkumiseen on tullut uudenlaista varmuutta. Suurta iloa tuottaa, kun selviää yhä useammista tilanteista viron kielellä.

Ulkosuomalaisuuden plussia

Ulkosuomalaisuus sisältää lukuisia hyviä puolia - omalla kohdallani niitä on ollut enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Tässä kerron muutamista.

Ulkomailla asuminen on kansainvälisyyttä parhaimmillaan. Ennen muuttoa Viroon ennakoin monia asioita, mutta kansainvälisyyttä en osannut ennakoida niin laajasti kuin se tänä päivänä koskettaa elämääni. Kansainvälisyys ei tarkoita vain matkustamista, vaan avointa suhtautumista uusiin ihmisiin, kulttuureihin ja kokemuksiin. Se rikastuttaa elämää ja laajentaa maailmankuvaa iästä riippumatta.

Kummallisin ylpeyden aihe on ollut eurooppalaisuus. Sisäistin eurooppalaisuuden vasta Virossa, siis eläkeaikana. Ehkä eurooppalaisuuden tunne on seurausta siitä, kun arjessa kohtaa virolaisia ja muita kansallisuuksia, kuulee vieraita kieliä ja oppii ymmärtämään erilaisia tapoja ajatella ja elää. Eurooppalaisuudesta voit lukea enemmän blogistani: Eurooppalaiseksi eläkkeellä

Viron kielen opiskelu on haaste, mutta samalla myös yksi suurimmista iloista. Opiskelu on äärimmäisen palkitsevaa. Useimmiten olen ollut opiskeluryhmän vanhin opiskelija, mutta ikäsyrjintää en ole kokenut. En myöskään ole tuntenut itseäni hitaammaksi tai huonommaksi oppijaksi kuin työikäiset opiskelukaverini. 

Kun muuttaa yksin ulkomaille, elämään väistämättä astuu uusia ihmisiä. Tuskin kukaan haluaa olla loputtomiin yksin. Nuorena reissatessani hakeuduin paikkoihin, joissa tiesin tapaavani muita reppureissaajia. Virossakin olen toiminut pitkälti samalla periaatteella, tosin tämän päivän teknologian avustamana. Jokainen ulkomailla vietetty jakso on sosiaalistanut minua, Viro on vaikuttanut samoin.

Virossa digitalisaatio on pitkällä ja se on helppokäyttöisempää kuin Suomessa. Ulkosuomalaisuus ihan luonnostaan ylläpitää ja kehittää digitaitoja. Teknologia mahdollistaa yhteydenpidon ystäviin ja auttaa saamaan uusia ystäviä. Uudessa maassa asiat on hoidettava maan tavalla, joten on siis opeteltava itsepalvelukassojen käytöstä viranomamaisasiointiin ja kaikkea siltä väliltä. Muutto Viroon on melkein kuin digikurssi. Ajattelen niin, että digitaidot on eläkeläisen tärkein kansalaistaito.

Kun asuu pitkään ulkomailla, se luonnollisesti vaikuttaa myös identiteettiin. Ympäristö muokkaa ihmistä, joskus myös hämmentää. Muutokset tosin tapahtuvat hitaasti, ja osittain huomaamatta.

Ulkosuomalaisuus ei tarkoita suomalaisuuden jättämistä taakse. Toki suomalaisuuteen tulee kerros kaksi lisää. Nykyisin olen myös vironsuomalainen ja eurooppalainen. Vaikka kerrokset virolaisuuden yllä todennäköisesti vahvistuvat, niin suomalaisuus ei katoa. Koen, että suomalaisuus on saanut uutta näkökulmaa ja syvyyttä.

Ulkosuomalaisuuden varjopuolia

Ulkosuomalaisuuteen liittyy myös varjopuolia. En kuitenkaan ole kokenut mitään sellaista, mikä saisi minut palaamaan takaisin Suomeen. Tässä muutama haaste. Osa niistä on sellaisia, jotka voivat olla hyvinä päivinä plus-asioita, väsyneenä ne saattavat näyttäytyä haasteena.

Yksi parhaista asioista ulkosuomalaisuudessa on ehkä se, ettei oppiminen koskaan lopu. Jokainen päivä tarjoaa uuden tilanteen, uuden ihmisen tai uuden näkökulman. Joskus oppii kieltä, joskus kulttuuria, joskus itsestään. On ollut myös hetkiä, kun jatkuva oppiminen on väsyttänyt ja ärsyttänyt. Ei millään jaksaisi opetella uuden apin käyttöä tai kohdata vieraita ihmisiä. Sittemmin olen löytänyt tasapainon muuttuneeseen arkeeni.

Jossain vaiheessa kielen käännösohjelmien käyttö rasitti. Ei ollut kiva, kun kaiken piti kääntää. Tuntui kuin olisin osannut sanoa asiat englannin, ruotsin, jopa espanjan kielellä, mutta vironkieliset sanat eivät vahingossakaan muistuneet mieleen. Kun kielitaito on parantunut, turhautumista koen enää hyvin harvoin. Nykyisin olen vaan iloinen, kun arkeeni kuuluu kolme kieltä: viro, englanti ja suomi.

Muutin uuteen maahan yksin, joten verkoston rakentaminen oli yksi kohtaamistani haasteista. Sen rakentaminen edellyttää vaivannäköä. Kärsivällisyydestä ja menneistä kokemuksista on jälleen kerran ollut rutkasti hyötyä. Ja tietysti teknologia auttaa tässäkin asiassa.

Suomessa asuvia ystäviä näkee liian harvoin. Tämän tiesin etukäteen, silti ajoittain surettaa. Yhteyttä voi kuitenkin pitää monin tavoin, aina ei tarvitse kohdata kasvotusten. Yksi kaksi ihmissuhdetta on katkeamassa etäisyyden takia. Olen suureksi riemuksi saanut uusiakin tuttavuuksia Suomesta. Toisaalta eri maissa asuminen erottaa, toisaalta ulkosuomalaisuus voi myös lähentää.

Tähän loppuun kiteytän ulkosuomalaisuuden siten kuin sen koen. Ulkosuomalaisuus ei ole vain asumista toisessa maassa. Se on kansainvälisyyttä, elinikäistä oppimista, rohkeutta muuttua ja iloa siitä, että elämä voi avata uusia ovia vielä seniorinakin.