Vanhuus ei tee ihmisestä idioottia

Oletko koskaan pysähtynyt ajattelemaan, miten puhut vanhemmalle ihmiselle? Saatat huomata, että äänensävysi muuttuu: puhut hitaammin, käytät pehmeämpiä sanoja ja välttelet vaikeita aiheita. Ehkä huomaat jopa korottavasi ääntä – ikään kuin toinen ei ymmärtäisi ilman erityistä varovaisuutta. Usein tämä tehdään aivan huomaamatta.

Eräs nainen väitti, että se on vain kohteliaisuutta. Mutta toisinaan hyvä tarkoitus voi muuttua tahattomaksi holhoamiseksi. Miksi näin tapahtuu, ja mitä se kertoo tavasta nähdä vanhuus?

Hyväntahtoinen varovaisuus

Ihmiset eivät yleensä tarkoita pahaa, kun puhuvat hitaammin tai selittelevät asioita vanhemmalle ihmiselle. Taustalla on yleensä vilpitön halu auttaa ja varmistaa, että keskustelu sujuu.

Jos toisella on kuulo-ongelmia tai hän prosessoi puhetta hitaammin, on luonnollista säätää omaa puhetyyliä. Hidas tempo ja rauhallinen puhe voivat aidosti helpottaa ymmärtämistä. Ongelma syntyy kuitenkin, kun varovaisuudesta tulee oletus – kun puhutaan kaikille vanhoille ihmisille samalla tavalla, ikään kuin he olisivat heikompia.

Vanheneminen on arka aihe, siitä ei puhuta rehellisesti. Yksi usein sivuutettu seikka on, että vanheneminen ei tuo kaikissa ihmisissä esiin heidän parhaita puoliaan. Vanhoille ihmisille ns. sallitaan kiukutteleva käytös, koska he ovat vanhoja. Kuusikymppiset "lapset" valittavat takanapäin, kun äiti on niin hankala. Vanhaltakaan ihmiseltä ei tarvitse sietää huonoa käytöstä.

Holhoava sävy - tiedostamaton asenne

Holhoava puhe ei aina kuulosta ilkeältä. Se voi olla ystävällistä ja lempeää, mutta siinä on piilossa viesti: "En usko, että pystyt tähän itse." Sanavalinnat muuttuvat lapsenomaisiksi – "no niin, varovasti nyt" tai "muistatko varmasti?" – ja äänensävy laskeutuu kuin puhuttaisiin pienelle lapselle. Tämä ei ole pahantahtoisuutta, mutta se kertoo asenteesta: ikä tarkoittaa kyvyttömyyttä.

Seniorelle suunnatuissa tilaisuuksissa kohtaa varoittelua, holhoavaa puhetta ja kevennykset liittyvät lavatansseihin ja bingoon. Harvoin kuulee viittauksia rollingstoneseihin tai interrailiin, vaikka seitsemänkymppiset on juuri se ikäluokka, joka kuunteli Rollareita ja matkusti junalla ympäri Eurooppaa. Nuoret eivätkä vanhat ihmiset itsekään aina ymmärrä, että ikääntyneet eivät ole yhtenäinen ryhmä. Ikähaarukka on noin 40 vuotta.

Eräs ikääntynyt kertoi, että raskainta ei ole vanhuus itse, vaan se, miten muut alkavat kohdella. Kun ihmiset puhuvat kuin olisit haurasta lasia, sitä alkaa helposti itsekin uskoa olevansa sellainen.

Ikäkohtelua arjessa

Ikäsyrjintäkään ei aina näytä pahalta. Se voi olla juuri tätä: ylisuojelevuutta ja varovaisuutta, joka kaventaa toisen osallisuutta. Kun puhutaan hitaammin ja yksinkertaisemmin ilman todellista tarvetta, jätetään toinen keskustelun ulkopuolelle.

Juhlapuheissa käytetään ylisanoja: kunniakansalainen ja arvokas vanhuus. Silti liian moni liian huonokuntoinen iäkäs ihminen joutuu pärjäämään yksin kotona. Melkoinen ristiriita.

Vanhuus ei tee ihmisestä haurasta

On hyvä muistaa, että vanheneminen ei automaattisesti tarkoita heikkoutta. Moni ikääntynyt on elämänsä parhaassa henkisessä kunnossa, utelias ja oppimishaluinen. Ikä tuo mukanaan sellaista näkökulmaa, jota nuorempi ei voi vielä ymmärtää – kokemuksen syvyyttä, joka syntyy vain eletystä elämästä.

Osallistun viikoittain ikääntymiseen liittyville luennoille joko etänä tai livenä. Hyviä puhujia on paljon, mutta moni luennoitsija puhuu hitaasti ja varoen ja esimerkiksi netin vaaroja yli´korostetaan. Tähän sortuvat sekä nuoret että iäkkäämmät esiintyjät. Eikö missään opeteta, että ikääntyneet ovat aikuisia ja yhdenvertaisia kansalaisia? Vanhuus on vain yksi elämänvaihe.

Harvoin kuulee viittauksia rollingstoneseihin tai interrailiin, vaikka seitsemänkymppiset on juuri se ikäluokka, joka kuunteli Rollareita ja matkusti junalla ympäri Eurooppaa.

Mistä tapa kumpuaa?

Syitä holhoavaan puheeseen on monia, ja osa niistä liittyy kulttuuriin. Suomalaisessa yhteiskunnassa, kuten monessa muussakin länsimaassa, vanhuus on pitkään nähty elämänvaiheena, jossa toimintakyky vähenee ja vastuu siirtyy muille. Siksi moni on kasvanut ajatukseen, että vanhoja ihmisiä täytyy "suojella". Eläkeajan toimintakykyiset vuodet ovat melko uusi vaihe.

Yhteiskunnassa vanheneminen on pitkään nähty heikkoutena, ei elämänvaiheena muiden joukossa. Siksi moni meistä on sisäistänyt ajatuksen, että vanhat ihmiset tarvitsevat erityiskohtelua.

Lisäksi taustalla voi olla pelko. Vanhuus muistuttaa omasta haavoittuvuudesta. Kun kohtaa vanhan ihmisen, kohtaa samalla oman tulevaisuuden – ja se voi olla epämukavaa. Puhumalla varoen yritetään hallita tuota tunnetta.

Kuuntele enemmän

Senioreille tulisi puhua normaalisti. Uskon, että kuuntelemalla toista, löytyy sopiva tapa kommunikoida. Kohtele kaikkia ihmisiä yksilöinä, ei ikäryhmän edustajana.

Haluan, että minulle puhutaan normaalisti ja tavallisella puhenopeudella myös viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Jos toivon, että tahtia hidastetaan, kerron sen vastapuolelle. Minua ei myöskään loukkaa, jos toinen yksinkertaisesti kysyy: "Haluatko, että puhun vähän hitaammin?"

Puhe on peili

Se, miten senioreille puhutaan, kertoo ennen kaikkea siitä, miten puhuja suhtautuu vanhuuteen itse. Jos puhuja näkee vanhuuden heikkoutena, hän puhuu alentuvasti. Jos puhuja näkee vanhuuden elämänvaiheena muiden joukossa, hän puhuu normaalisti – inhimillisesti. Kysymys on siis asenteesta. Kun kohtelemme kaikkia yhdenvertaisesti, luomme kulttuuria, jossa vanhuus on osa ihmisyyttä.